Pertti Hakanen tyrmistynyt eläinsuojeluliiton syytöksistä keskustaa kohtaan – "Meillä on Suomessa maailman paras tuotantoeläinten hyvinvointi"
Keskustan kansanedustaja Pertti Hakanen on tyrmistynyt Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) väitteestä, että keskusta olisi yhdessä kristillisdemokraattien kanssa kielteisimmin eläinsuojelun uudistustarpeisiin suhtautuva puolue eduskunnassa.
Liiton väite perustuu eduskuntapuolueille lähettyyn kyselyyn, jossa eläinystävällisyys perustuu sille, kuinka monessa kohdassa on SEY:n kanssa samaa mieltä.
- Uskomatonta, että keskusta, joka on ollut koko vaalikauden ajan työstämässä uutta eläinten hyvinvointilakia, olisi mitään muuta kuin eläinystävällinen puolue, Hakanen lataa tiedotteessaan.
- Meillä on Suomessa maailman paras tuotantoeläinten hyvinvointi, jota halusimme vielä kunnianhimoisesti parantaa siten, että tuotanto edelleen säilyy Suomessa, eikä hyvinvointivuotoa tapahdu ulkomaille, edustaja alleviivaa.
Pertti Hakanen muistuttaa, että Eläinten hyvinvointilain uudistukseen on kirjattu muun muassa jatkuva veden saanti, kivunlievitys pakolliseksi kivuliaisiin toimenpiteisiin.
Lisäksi eläimen jatkuva paikalleen kytkeminen ja kääntymisen rajoittaminen pysyvässä pitopaikassa kielletään tietyin poikkeuksin.
- On hienoa, että kirjasimme lakiin monet nyt jo toteutuneet eläinten hyvinvointia lisäävät toimet. Lisäksi uutta tutkimustietoa hyödynnettiin paljon ja muutoksia tehtiin siltä osin, mitkä tieteellisen tiedon varassa lisäävät eläinten hyvinvointia.
Erityisen iloinen Hakanen sanoo olevansa lemmikkieläinten huomioinnista laissa, koska niiden kohtelua on hankalampi valvoa.
- Koirien pakollinen tunnistusmerkintä tulee parantamaan koirien hyvinvointia, koska se mahdollistaa paremman valvonnan, hän painottaa.
(Suomenmaa 21.2.2019)